Usein kysyttyjä kysymyksiä

Rakentaminen

Aivan ensimmäiseksi tarvitset tontin. Tontin koko, muoto, pohjaolosuhteet ja kaavamääräykset määrittelevät, millaisen talon voit rakentaa. Seuraavaksi olisi hyvä miettiä tarpeita: minkälaisen talon perheesi tarvitsee. Lisäksi kannattaa miettiä budjettia – mitä uusi kotisi saisi maksaa. Kun nämä asiat ovat selvillä, ota yhteyttä talomyyjääsi. Hän opastaa sinua eteenpäin projektissasi.

Ainoakodin ammattilaiset ovat suunnitelleet laajan malliston täynnä fiksuja, toimivia ratkaisuja. Pohjamalleihin voidaan kuitenkin tehdä muutoksia tarpeen mukaan. Ole yhteydessä talomyyjään, joka auttaa sinua ottamaan huomioon tärkeät talon suunnitteluun vaikuttavat asiat. Lue lisää muuntelumahdollisuuksista täältä. Ota yhteyttä talomyyjään ja kysy lisää.

Kyllä. Ainoakodin talopaketti voidaan toteuttaa myös sinun tai arkkitehdin suunnitelmien pohjalta. Ole yhteydessä talomyyjään, joka auttaa sinua ottamaan huomioon tärkeät talon suunnitteluun vaikuttavat asiat. Ota yhteyttä talomyyjään ja kysy lisää.

Kyllä. Pätevän työnjohtajan/vastaavan mestarin hankkiminen on tärkeää projektin onnistumisen kannalta. Työnjohtaja kannattaa palkata jo ennen rakennusluvan hakemista, sillä työnjohtaja hyväksytetään rakennuslupavaiheessa. Rakennusalan ammattilaisen ohjauksesta on myös paljon hyötyä rakennuslupaa hakiessa. Lisäksi tarvitset rakennushankkeellesi pääsuunnittelijan. Kysy lisää talomyyjältäsi.

Tavallisesti merkittävä vastuu rakennusprojektin työturvallisuudesta kuuluu hankkeen rakennuttajalle eli rakennusprojektiin ryhtyvälle. Kun valitset uudeksi kodiksesi Ainoakodin, saat samalla vastuullisen kumppanin koko rakennushankkeen ajaksi. Me kannamme puolestasi vastuun muuttovalmiin toimitussisällön osalta mm. seuraavista asioista:

  • rakentamisen työturvallisuudesta, joka huomioidaan heti suunnitteluvaiheessa
  • työntekijöiden ja kumppaneiden perehdyttämisestä työturvallisuuteen
  • vaaratilanteiden tunnistamisesta ja niiden aiheuttajien poistamisesta työmaalta
  • henkilösuojien käyttämisestä
  • putoamissuojauksen käyttämisestä sisällä ja ulkona
  • lisäksi edellytämme työntekijöiltämme työturvallisuuskortin suorittamista.

Hyvin suunniteltu ja valvottu rakentaminen takaa turvallisen työympäristön ja samalla rakentamisen laatu pysyy korkeatasoisena.

Asiakas vastaa esimerkiksi tontin raivauksesta sekä muista maarakennustöistä. Voit tutustua tarkempaan toimitussisältöön täällä. Palvelevalla Ainoakoti-myyjälläsi on laaja yhteistyökumppanien verkosto, jotka voivat auttaa sinua näissä rakentamisen vaiheissa. Ota yhteyttä ja kysy lisää.

Itse tekeminen voi säästää rahaa, mutta se kannattaa vain silloin kun tietää mitä tekee. Mikäli sinulla tai tuttavapiirilläsi ei ole rakentamiseen tarvittavia taitoja, kannattaa työ jättää ammattilaisten käsiin. Ammattilaisten käyttäminen myös nopeuttaa projektin kulkua ja säästää rakentajaa stressiltä. Tietyt luvanvaraiset työt, kuten LVIS-työt ja vesieristykset tulee aina teettää ammattilaisella tai asennukset tulee tarkastuttaa ammattilaisella. Lisätietoa saat talomyyjältäsi.

Budjetointi

Talon kokonaisbudjettiin vaikuttaa talomallin lisäksi moni asia, kuten tontti, maatyöt perustamistapa ja lämmönlähde jne. Alueesi talomyyjä auttaa sinua mielellään budjetin hahmottamisessa.

Talon pihatöihin varattava summa riippuu siitä paljonko haluat panostaa. Hyvin hoidettu piha lisää viihtyvyyttä ja nostaa kotisi arvoa. Viherrakentamiseen käytettävä summa vaihtelee rakentajasta riippuen muutamasta tuhannesta eurosta kymmeniin tuhansiin. Tiesithän, että Ainoakodin asiakkaana saat tuntuvia alennuksia K-Raudan materiaaleista ja tarvikkeista. Lue lisää!

Aikataulut

Muuttovalmiin Ainoakodin rakentaminen kestää 26 viikkoa siitä, kun ulkoseinäelementit on toimitettu tontille. Kellarin kanssa rakennusaika on pidempi ( 1 krs + kellari = 28 vko, 2 krs + kellari = 32 vko). Tätä ennen haetaan rakennuslupa ja tehdään maatyöt, sekä perustukset.

Katso, miten Ainoakodin rakentaminen etenee.

Muuttovalmiin Ainoakodin lopulliset sisustusmateriaalivalinnat tehdään yhdessä K-Raudan sisustusneuvojan kanssa 5 viikkoa ennen elementtitoimitusta. Sisustusmateriaalit löydät taloja myyvistä K-Raudoista. K-Raudan kattavaan sisustusmateriaalivalikoimaan pääset tutustumaan talomyyjäsi opastuksella.

Katso myös ammattilaisten valmiiksi suunnittelemat sisustustyylit, joista valitset helposti omannäköisen tyylikokonaisuuden.

Ainoakodin asiakkaana saat käyttöösi extranet-tunnukset, joilla pääset seuraamaan talosi valmistumista yksityiskohtaisesti. Toki olet myös tervetullut piipahtamaan tontilla! Rakentamisen aikajanalta näet, miten talosi rakentaminen etenee.

Tontti

Haluamasi rakennuspaikkakunnan tonteista saat tietoa kunnan nettisivuilta. Vapaita tontteja löydät myös esimerkiksi osoitteesta oikotie.fi tai etuovi.com.

Tontin koko, muoto, korkeuserot ja kaavamääräykset määrittelevät, millaisen talon voit rakentaa. Kaavamääräykset saat oman kuntasi rakennusvirastosta. Ota yhteyttä talomyyjääsi – hän opastaa sinua eteenpäin projektissasi ja auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tontillesi.

Talopaketit ja toimitusasteet

Ainoakodilta saat puutaloja kolmella tavalla: muuttovalmiina, sisustusvalmiina tai talopakettina. . Hirsitaloja saat muutto- ja sisustusvalmiina.

Muuttovalmis Ainoakoti on helpoin tapa rakentaa talo. Sisustusvalmis Ainoakoti antaa sinulle täyden vapauden sisustuksen viimeistelyyn itse. Ainoakodin Talopaketti sopii omatoimirakentajalle. Tutustu tarkempiin toimitussisältöihin täällä.

Sekalaiset

Ainoakodin kaikki talomallit ovat energiatehokkaita ja ekologisia. Talojen suunnittelu on alusta loppuun samoissa käsissä, jolloin rakenteet ja talotekniikka sovitetaan tehokkaasti yhteen. Energiatehokkuus ja E-luvun vaatimustenmukaisuus tarkistetaan suunnitteluvaiheessa, jolloin huomioidaan myös asiakkaan valitsema lämmitysmuoto sekä muut muutokset. Lue lisää Ainoakodin ekologisuudesta ja energiatehokkuudesta.

Ainoakodin valikoimista löydät nyt myös Ainoa Hirsikodit. Terveelliset ja ekologiset hirsikodit ovat yhä useamman rakentajan valinta kodiksi. Lue lisää hirren hyvistä ominaisuuksista.

Talon lämmitykseen vaikuttaa talon koko, rakentamispaikkakunta, rakenteet ja monet muut muuttujat. Voit keskustella haluamaasi taloon ja – paikkaan soveltuvista lämmitysratkaisuista talomyyjän kanssa. Vaihtoehtoja on esim. Kaukolämpö ja erilaiset lämpöpumput, kuten maalämpö, ilma-vesilämpöpumppu, poistoilmalämpöpumppu jne

Tarpeidesi mukaan muokattava

Ainoakotia voidaan muokata tarpeidesi mukaan aina pohjaratkaisusta sisustuksen yksityiskohtiin saakka. Käytössäsi on markkinoiden laajin sisustusvalikoima sekä kaikki rakentamiseen liittyvät tuotteet ja palvelut saman katon alla. Tuloksena on yksilöllinen, juuri sinun perheellesi sopiva koti. Tutustu Ainoakodin lukuisiin muokkausmahdollisuuksiin täällä.

Suomen vahvimmat ja luotettavimmat kumppanit

Ainoakotia rakentavat sinulle tunnetut ja vakavaraiset kumppanit. Myynti tapahtuu K-Raudan toimesta ja rakentamisesta huolehtii DEN Finland tuhansien talojen kokemuksella. Näiden hartioiden avulla voit olla varma, että projektisi on myös haastavina aikoina varmoissa käsissä.

Ammattilaiset apunasi

Ainoakodin talomyyjä palvelee sinua koko projektin ajan. Saat häneltä myös luotettavien yhteistyökumppaneiden, kuten maanrakentajan ja pääsuunnittelijan, yhteystiedot. Lisäksi muut K-Raudan ammattitaitoiset myyjät ovat käytössäsi myös viikonloppuisin.

Koko koti K-Raudasta – kannattavasti

Saat kaikki uuden kotisi rakentamiseen ja sisustamiseen tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet samasta paikasta – palvelevasta K-Raudasta. Ainoakodin taloasiakkaana saat lisäksi tuntuvia etuja K-Raudan muista tuotteista.

Budjetti ja aikataulu, joka pitää

Ainoakodin muuttovalmis toimitussisältö kattaa tavallisesti ison osan rakentamisen kokonaiskustannuksista. Saat tietää kiinteän, pitävän hinnan toimitussisällölle heti kaupantekohetkellä, samoin luovutuspäivän. Talomyyjäsi auttaa sinua tekemään kokonaiskustannusarvion, joka huomioi myös maanrakennus- ym. kustannukset.

JÄIKÖ JOKIN KYSYMYKSESI VASTAAMATTA? OTA YHTEYTTÄ TALOMYYJÄÄSI.