Koko koti K-Raudasta talon rakentamisesta pihaunelmien toteuttamiseen
K-Rauta toteuttaa kotihaaveita, aina pihaunelmista oman talon rakentamiseen. Talomyyjä Ilkka Oksanen on myynyt Ainoakoteja yli vuosikymmenen ajan ja voi asiakaskokemuksensa perusteella suositella kodinostoa K-Raudasta.
“On helppo hankkia talon rakentamisen palvelut, kun kaikki löytyy saman katon alta ja apua on saatavilla seitsemänä päivänä viikossa aukioloaikoina.”
Talohaaveesta käytännön tekemiseen – Ainoakodin talopaketti K-Raudasta
On suositeltavaa, että prosessin alussa asiakas tutustuu Ainoakotiin esimerkiksi nettisivuilla ja vierailee taloesittelyissä. Taloesittelyissä pääsee näkemään rakentamisen laadun ja voi jututtaa talon asukkaita. Ainoakodin tulevat taloesittelyt löydät helposti täältä.
Seuraavaksi asiakas ottaa yhteyttä lähimpään talomyyjään, jonka kanssa sovitaan tapaamisaika. Nettisivuilta löytyvät kaikkien myyjien yhteystiedot alueittain sekä talomyynnin pisteet, joissa talomyyjät ovat tavattavissa ajanvarauksella.
“Etsimme asiakkaalle parhaan mahdollisen ratkaisun, jota Ainoakodin kanssa ryhdytään sitten toteuttamaan. Meillä on kokeneita ja ammattitaitoisia myyjiä asiakkaita palvelemassa, ja meitä aidosti kiinnostaa luoda paras mahdollinen lopputulos”, Oksanen kertoo.
Paras hetki tavata myyjä on jo tontin harkitsemisvaiheessa – myyjä voi jopa tulla mukaan katsomaan tonttia. Kokeneet talomyyjät tarjoavat neuvoja tontin valintaan ja kertovat, millainen talo tontille on mahdollista rakentaa ja mitä pitää huomioida. Näin toiveet ja haaveet on helppo tuoda esiin jo varhaisessa vaiheessa.
“Erityisen positiivinen asiakassuhde syntyi erään pariskunnan kanssa, joka oli vasta etsimässä tonttia. Neljällä tontilla käytiin yhdessä ja löydettiin asiakkaille paras lopputulema. Positiivisessa hengessä mentiin koko ajan eteenpäin ja asiakkaille jäi hyvä tunne siitä, että talo on juuri heille mietitty”, Oksanen muistelee.
Monenlaisia talopaketteja: Muuttovalmis, sisustusvalmis vai omatoimirakentajan paketti?
Ainoakoti tarjoaa vaihtoehtoja monenlaisille rakentajille. Muuttovalmis talopaketti tarjoaa todellista helppoutta, sillä talo toteutetaan asiakkaalle aina perustuksista viimeistelyyn saakka. Lisäksi muuttovalmis talopaketti sisältää sisustusneuvonnan, joka on mahdollista saada myös muihin talopaketteihin. Myös kaikki maanrakennustyöt järjestyvät K-Raudan kautta. Voit lukea lisää muuttovalmiista toteutuksesta täältä.
“Muuttovalmiin talon sisustustarvikkeet toimitetaan asiakkaalle, jotka asiakas yhdessä sisustusneuvojan kanssa on valinnut”, Oksanen toteaa muuttovalmiin talopaketin helppoudesta asiakkaalle.
Sisustusvalmis talopaketti on rakentajalle helppo ratkaisu, jossa ammattilaiset huolehtivat talon rakentamisesta levypintoihin asti. Projektin mukavin vaihe, eli viimeistely ja sisustaminen jäävät rakentajalle. Voit lukea lisää sisustusvalmiista talopaketista täältä.
“Kaiken tarvittavan sisustukseen ja pintojen viimeistelyyn löytää kuitenkin taas K-Raudasta, vaikka tekisikin asioita itse.”
Ainoakodin valmis talopaketti sopii hyvin omatoimirakentajalle. Talo voidaan toteuttaa omien piirustusten pohjalta tai muokata Ainoakodin valmiista puutalomalleista. Lisää voit lukea täältä.
“Tämä sopii sellaiselle, jolla on osaamista tai omia kontakteja. Asiakas voi rakentaa talon itse alusta loppuun tai hyödyntää paikallisen K-Raudan alihankkijaverkostoja.”
K-Raudasta laajat palvelut Ainoakodin ostajalle ja etuja rakentajalle
Oksanen korostaa, että K-Raudan avulla on helppo lähteä taloprojektiin alusta alkaen. Kaikki tavarat ja tekijät löytyvät valitusta talopaketista riippumatta K-Raudasta, ja apua on saatavilla myös asiakkaan vastuulla oleviin seikkoihin.
“Asiakas hankkii projektille vastaavan työnjohtajan sekä pääsuunnittelijan joko itse tai vaihtoehtoisesti meidän kontaktiemme avulla. Asiakas tekee heidän kanssaan sopimuksen, ja hän toimii asiakkaan etujen valvojana”, Oksanen selittää.
K-Rauta tarjoaa apua ennen rakentamista, sen aikana ja myös jälkeen. Ainoakodin asiakkaat hyötyvät rakentamisen eduista, kuten myymäläkohtaisista alennuksista ja asiantuntijoiden avusta. Keskittäminen siis kannattaa.
Myös rakennusvaiheen jälkeen K-Rauta on rakentajan apuna talotekniikkaan, sisustukseen tai piharakentamiseen liittyvissä asioissa. Asiantuntijoita ja kontakteja on joka asiaan.
“Taloa on syytä myös välillä huoltaa, esimerkiksi ilmanvaihtokoneen suodattimet pitää vaihtaa ja puutarhaa ylläpitää. Talon rakentaneet saattavat tulla vielä kodin valmistumisen jälkeen kyselemään talon hoidosta ja ylläpidosta. Meiltä saa tulla aina kysymään neuvoja, ja meiltä saa kaiken avun, löytyy vinkit asiaan kuin asiaan”, Oksanen kertoo.
Palvelut ulottuvat pihalle saakka, sillä K-Raudasta järjestyy pihan vihersuunnittelu ja toteutus, ja kaiken voi yhdistää talon oston yhteyteen. Myymälästä löytyy kaikki tarvittava, laatoista piha-aitaan ja porealtaista pihasaunaan.