Alue: Pirkanmaa

Päivi Vuori

Terve, olen Vuoren Päivi. Olen koulutukseltani arkkitehti (SAFA) ja toiminut talonrakennuksen parissa 33 vuotta, joista 23 vuotta K-Raudan talomyynnissä. Arkkitehdin koulutuksesta on ollut monelle asiakkaalle merkittävää hyötyä niin rakennusmääräysten kuin luovan suunnittelunkin osalta. Useasti pystyn tarjoamaan sellaisia yksilöllisiä ratkaisuja, joita asiakas ei ehkä itse olisi osannut ajatella.

Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi aikuista lasta. Asun omakotitalossa, jonka rakentamisessa olin tottakai tiiviisti mukana alusta lähtien. Ainoakotien vahvuuksista haluan nostaa esiin luotettavuuden. Talonrakennusprojektissa on monta liikkuvaa osaa ja kumppaneiden luotettavuus on ehdoton onnistumisen edellytys. K-Raudan taloissa koko ketju suunnittelusta toimitusvalmiiksi onkin äärimmäisen luotettava ja sujuva.